web_banner.png
P7060341.jpg

Liisa Laine

Liisa on positiivisen psykologian valmentaja ja kansainvälisen jooga-allianssin sertifioima ERYT-500 opettaja. Hän jatko-kouluttautuu Tiffany Cruishankin luotsaaman Yoga Medicinen opeissa, mistä Liisa valmistuu Therapeutic Specialist -nimikkeellä. Lisäksi hän on suorittanut vuoristoturvallisuus ja ensiapuopintoja, sekä hänellä on Bike Park ohjaajan FMBIA-sertifikaatti.

Moi olen Liisa! Olen kotoisin Suomesta, mutta olen reissannut ympäri maailmaa. Olen asunut Englannissa, Australiassa ja Kanadassa. Rakastan maastopyöräilyä, hyvää kahvia ja koiria. Kävin ensimmäisellä joogatunnilla noin 20 vuotta sitten. Koko aikuiselämäni ajan jooga onkin ollut työkaluni tasapainotella kiireisessä arjessa, etenkin silloin kun olin uraputkessa markkinointi ja business -maailmassa. Toisaalta se on ollut myös oiva keino kehon ja mielen hyvinvoinnin ylläpitämisessä sekä ennaltaehkäisemässä loukkaantumisia työskennellessäni  ammattilaisena ski- ja bike park patroller tehtävissä. Ihminen kokonaisuutena kiehtoo minua: keho, mieli sekä koko monimuotoinen olemuksemme ja kaikki sen ulottuvuudet. Se on motivoinut minua opiskelemaan niin fyysistä kuin psyykkistäkin valmennusta. Minulla on myös kauppatieteiden maisterin tutkinto.